sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Hyvää kasvua arvostavassa koulussa menestytään - keskustelu suomalaisen koulun kehittämisestä keskittyy liiaksi oppimisen ja oppimistulosten tarkasteluun

Tekstiä on päivitetty 27.11. lisäämällä loppuun Matti Rimpelän kommentti

Koulumaailman kehittämiseen on riittänyt viime vuosien aikana mielipiteitä. Sanomalehtien mielipidepalstat ja viralliset uutisoinnit pursuavat erilaisia kannanottoja koulumaailman nykytilasta ja kehittämistyöstä. Sosiaalisesta mediasta tai näistä blogipostauksista puhumattakaan. Tällä viikollakin erilaisia kirjoituksia löytyy kymmeniä. Ilmaisia rakennusmestareita riittää koulun ja opettamisen äärellä. Tommi Kinnunen kirjoitti aiheesta kolumnin YLEn sivuilla (Kaikilla on mielipide koulusta, mutta opettajilta ei kysytä mitään). Menestyneiltä, silmää tekeviltä tai "tvstä tutuilta" henkilöiltä halutaan kuulla mielipiteitä koulusta, oppimisesta ja siitä, miten kummassa heistä on tullut sitä mitä he ovat. Rivien välistä urkitaan ja tulkitaan, miten koulu on mahdollisesti vaikuttanut elämässä menestymiseen, millainen suhde oppimiseen, kouluun ja työntekemiseen menestymisen taustalla on... Näistä vedetään tai pelätään vedettävän johtopäätöksiä koulun kehittämiselle.

"Opettajien, rehtoreiden, koulu- ja sivistystoimialan johtajien on tärkeää säilyttää maltti ja kehitettävä teoreettista ajatteluaan hyvästä opetuksesta ja kasvatuksesta"

Keskustelu on mahdollisuus opettajan kasvatusajattelun kehittymiselle ja hiljaisten signaalien kuulemiselle

En pidä lainkaan pahana sitä, että yhteiskunnan tärkeimmästä tehtävästä ollaan kiinnostuneita ja ihmiset haluavat vaikuttaa paremman tulevaisuuden tekemiseksi. Päinvastoin. Koulun on avattava jatkuvasti ja aina uudestaan ja uudestaan ovia yhteiskuntaan. Se, että erilaisista taustoista lähtöisin olevat ihmiset osallistetaan koulun kehittämiseen, on osa koulun ovien avaamista ulospäin. Se, että luokkien ovia auottiin kouluissa jo 90-luvulla, ei riitä. Yhteiskunta on muuttunut ja uusia ovia ilmestyy eteen nurkaan takaa auottavaksi.

Jatkuva kehittymisen paine ja ristiriitaiset näkemykset hyvästä oppimisesta ja kasvusta ovat tietenkin haaste meille kaikille - emme löydä varmuutta siihen, kuinka pitäisi olla, miten toimia ja mitä olisi syytä hallita. Horisontti on haasteellista pitää kirkkaana edessä. Aina voi eksyä ja jopa hukkua tässä "koulumerenkäynnissä". Tässä punnitaan ammatillisuus. Opettajien, rehtoreiden, koulu- ja sivistystoimialan johtajien on tärkeää säilyttää maltti ja kehitettävä teoreettista ajatteluaan hyvästä opetuksesta ja kasvatuksesta. On luotettava omaan ja yhteisönsä osaamiseen. Mielipiteiden moninaisuudesta huolimatta kannattaa osallistua keskusteluun ja kuunnella ja seurata erilaisia näkemyksiä koulusta. Keskustelu ja toisten kuunteleminen on mahdollisuus oman ajattelun kehittämiseen sekä erityisesti mahdollisuus hiljaisten signaalien kuulemiseen, löytämiseen.

"Nykyinen keskustelu koulun äärellä on tarpeellista mutta kapea-alaista, jos keskitymme pelkästään oppimisen ja oppimistulosten tarkasteluun. On osattava keskustella kasvatuksesta ja ymmärrettävä hyvän kasvun merkitys kaiken osaamisen ja oppimisen perustana"

Koulun kehittäminen edellyttää näkemystä siitä, mitä hyvä kasvu ja kasvatus ovat

Mikko Jordman postasi tänään ajatuksia koostavan sekä herättelevän kirjoituksen facebook seinällään sukupuolittuneesta koulukeskustelusta: "Mietityttää tämä sukupuolittunut keskustelu koulusta ja oppimisesta. Elämästä. Joo, sukupuolieroja on. Samoin on monenlaisia muita fyysisiä tai geneettisiä eroja. Mitä kaipaisin? Puhetta siitä, mikä on hyvää ja tavoiteltavaa. Kai sille sopiva käsite on 'hyve'. ..." Juuri näin! Huoli oppimisesta ja huoli tietyn osan poikien oppimistulosten heikkenemisestä on aiheellinen mutta keskustelu ei tällöin osu opetuksen ja hyvän kasvatuksen ytimeen. Jos koulun kehittämisen näkökulma on vain oppimisessa, tulee kehitystyö olemaan hidasta ja jopa vain pinnallista kehittymistä. Jordmanin tavoin keskustelua on laajennettava kasvun merkityksen ymmärtämiseen, joka postauksen kohdalla viittaa sukupuolittuneen ajattelun yli näkemiseen. On nähtävä yksilöllisyyteen, yksilön ainutkertaisuuteen, ainutkertaiseen kasvuun.  Nykyinen keskustelu koulun äärellä on tarpeellista mutta kapea-alaista, jos keskitymme pelkästään oppimisen ja oppimistulosten tarkasteluun. On osattava keskustella kasvatuksesta ja ymmärrettävä hyvän kasvun merkitys kaiken osaamisen ja oppimisen perustana.

Mikä on koulussa ja kasvatuksessa hyvää ja tavoiteltavaa? Eivät hyvät arvosanat. Ei huippuosaaminen. Hyvää ja tavoiteltavaa on lapsi ja nuori itse. Meidän jokaisen on saatava ensin tulla siksi, mitä olemme ja juuri sellaisiksi millaisena olemme sattuneet tähän maailmaan syntymään. Kasvattavan opetuksen ja pedagogisen rakkauden käsitteet ovat harvinaiset tämän päivän koulupuheessa, mutta juuri tästä on kysymys, kun alamme tavoitella ihmiselle hyvää hänen itsensä vuoksi. Lasta, nuorta tai aikuista on rakastettava sellaisenaan, ilman ehtoja jostain muunlaisesta olemisesta tai olemukselle vieraista aikuisen määrittämistä odotuksista tai menestymisestä tai toisten miellyttämisestä. Kun osaamme tunnistaa ja tunnustaa lapsen luontaisen olemuksellisuuden, saavutamme sen yksilöllisyyden, jota tavoittelemme. Kun tämä hyvän tavoitteleminen lapsen itsensä vuoksi pääsee toteutumaan lapsen kasvussa, hän oppii rakastamaan itseään terveellä tavalla, sellaisenaan kuin on. Vain näin opimme myös rakastamaan toisia terveellä tavalla sellaisenaan, ilman ehtoja. Yhteisöllinen ja yksilöllinen kasvu saavuttavat positiivisen kierteen. Kun ihminen pystyy hyväksymään itsensä, tuntee vahvuutensa ja heikkoutensa, on hänen kehittymisen potentiaalinsa valmis kasvuun, jota tavoittelemme ja joka jää loppujen lopuksi monen lapsen ja nuoren kohdalla tavoittamatta, jos tavoittelemme pelkkää oppimista ja yksilöllistä etenemistä sinänsä koulussa tai koulun kehittämisessä.

"Kun tämä hyvän tavoitteleminen lapsen itsensä vuoksi pääsee toteutumaan lapsen kasvussa, hän oppii rakastamaan itseään terveellä tavalla, sellaisenaan kuin on"

Lopuksi

Tällaiselle kasvatuspuheelle löytyy valitettavasti vain vähän tilaa hyötyä ja nopeita sekä selkeästi mitattavissa olevia tuloksia arvostavassa yhteiskunnassa. Jordmanin postaus oli valopilkku tämän syksyn koulukeskustelussa ja oikeastaan pitkään aikaan. Kasvatusalan ammattilaisten on pidettävä yllä kasvatuspuhetta. Näkemys kasvatuksesta ja kasvatustieteen teoria pitää koulun kehittämisen suunnan kirkkaana ja hukkumisen riski mielipiteiden aallokossa on pienempi. Kasvua arvostavassa yhteiskunnassa tulokset eivät ole ehkä nopeita tai välittömiä mutta ne ovat kestäviä ja yhteisön hyvinvointia edistäviä.

Kirjoitusta on päivitetty seuraavan osalta. Matti Rimpelä kommentoi facebookissa tätä kirjoitusta viitaten Sari Vesikankaan (2009) väitökseen ja perhekasvatuksen merkitykseen sekä rooliin suomalaisessa peruskoulussa ja opetussuunnitelmissa. Liitän aihetta erinomaisesti syventävät kommentit seuraavaan suorina tekstilainauksina:

"Kiitos erinomaisesta kasvatusblogista. Palautan mieleesi keskustelua perhekasvatuksesta. Oletko lukenut Sari Vesikansan väitöstutkimusta vuodelta 2009 kasvatuksen ja koulukehittämisen lähihistoriasta? Vuoden 1970 peruskoulun opetussuunnitelmakomitean mietinnössä esitettiin, että perhekasvatukseen liittyviä kysymyksiä tulisi käsitellä jonkin verran kaikilla luokka-asteilla läpäisyperiaatteella. Viimeisellä luokalla tulisi olla kaikille oppilaille yhteinen lasten hoitoa ja kasvatusta käsittelevä kurssi. Vuoden 1983 peruskoululaissa ja samana vuonna voimaantulleessa päivähoitolaissa asetettiin yhteiskunnan antaman kasvatuksen tehtäväksi kodin kasvatustyön tukeminen. Pulkkisen työryhmä (1983) tutki perhekasvatusta peruskoulussa 1980-luvun alussa. Tulosten mukaan monia perhekasvatuksen aihepiirejä käsiteltiin eri luokkatasoilla ja eri oppiaineissa, mutta viitekehykset vaihtelivat ja aiheiden valinta oli hajanaista. Oppilaiden keskuudessa tiedostamisen taso oli yleensä melko alhainen eikä tiedon määrä ollut itsearviointien perusteella runsasta. Puutteellisinta oli opetus lasten hoidossa ja kasvatuksessa. Vuoden 1985 opetussuunnitelmauudistuksessa perhekasvatus yhdistettiin kuluttajakasvatukseen ja oppiainejaossa kotitalousopettajien tehtäväksi. Lähes kymmenen vuoden ajan perhekasvatusta kehitettiinkin tässä yhteydessä. Perhekasvatus oli mukana vuonna 1993 tuntijakouudistuksen valmistelussa, mutta päätöksessä vähennettiin kotitaloutta yhdellä vuosiviikkotunnilla eikä perhekasvatusta enää mainittu. Vuoden 1994 opetussuunnitelman perusteiden mukaan perhekasvatuksella tuetaan lapsen ja nuoren kasvua ja kehitystä kohti aikuisuutta ja luodaan pohjaa perhe-elämässä onnistumiselle ja sitä käsitellään lapsen ja nuoren kehitykseen luontevasti sopivissa yhteyksissä. Pulkkisen (ks. STM 1995, sivut 24 - 29) mukaan perhekasvatuksen antamisessa koko ikäluokalle edettiin peruskouluissa melko hyvin, kunnes tämä merkittävä saavutus romutettiin vuoden 1993 tuntijaossa.
Jyväskylän yliopistossa valmisteltiin 1980-luvun puolessa välissä perhekasvatuksen ja –valmennuksen täydennyskoulutuksen runkosuunnitelma. Yleisenä tavoitteena oli, että perheneuvonnan alalla toimivat henkilöt voisivat jatkuvasti ylläpitää, täydentää ja uusia tietojaan ja taitojaan ja kehittää omaa persoonallisuuttaan. Täydennyskoulutus käynnistyi keväällä 1987 ja jatkui 1990-luvun alun lamaan saakka, jolloin se päättyi määrärahojen leikkaamiseen. (Pulkkinen 2011, 178 - 179) Vuonna 1994 perhekasvatus oli YK:n kansainvälisen perheen vuoden päätösseminaarin teemana. Keskustelu vanhempien vastuusta ja itsemääräämisoikeudesta lasten kasvatuksessa ja sen suhteesta yhteiskunnan instituutioiden ja ammattihenkilöiden vastuuseen jatkunut 1900-luvun alusta alkaen (ks. esim. suojelukasvatuskomitea 1905). Kun yhtäältä on korostettu 'perhekasvatusta' ja sen kehittämistä yhteiskunnan tehtävänä ja kotikasvatuksen tukemista, toisaalta on kannettu huolta kasvatusvastuun siirtymisestä yhteiskunnalle
."

"Laitan vielä poiminnan Sarin pohdinnasta, sivu 264: "Tutkimukseni osoittaa, että koulun kasvatusongelmien tulkinnassa on paljolti kysymys siitä, millainen kokonaisnäkemys koulusta ja sen toimintadynamiikasta omaksutaan lähtökohdaksi vaikeutuneen kasvatustilanteen pedagogiselle ratkaisulle. Pyritäänkö ongelmat ulkoistamaan tulkitsemalla ne koulun ulkopuolisista tekijöistä johtuviksi ja vai nähdäänkö koulu itse osana sekä ongelmaa että ratkaisua hyvinvointivaltiolliseen tapaan? Hoidetaanko ongelmia kurikasvatuksellisin ottein vai holistisen pedagogian tarjoamin keinoin? Siirretäänkö vastuuta perheille vai pohditaanko kriittisesti, missä määrin kouluinstituutio on huolehtinut omista vastuistaan? Viimeksi mainitun periaatteen mukaan toimittaessa koulua ja opettajia ei suinkaan syyllistetä vanhempien ja perheiden kasvatusongelmista eikä koulusta myöskään tehdä yhteiskunnallisten ongelmien syntipukkia, kuten johdannossa siteeratut koulutuspoliitikot ehkä pelkäävät. Sen sijaan lähdetään lapsenoikeusajattelusta, jonka mukaan lapsilla on oikeus hyvän kasvatukseen. Tämän mukaan yhteiskunnan on luotava koulu, joka kykenee kohtaamaan yhteiskunnallisten muutosten ja lisääntyneiden sosiaalisten ongelmien aiheuttamat kasvatukselliset haasteet pragmaattisesti tosiasioina. Muussa tapauksessa on kyse kaltoin kohtelusta. On ilmeistä, että myös opettajat kärsivät tällaisesta tilanteesta joutuessaan kohtaamaan nämä haasteet ilman riittävää tukea. Kun tilannetta tarkastellaan koulun yhteiskuntapoliittisen tehtävän kannalta, on kysyttävä, missä määrin opinnollisen tehokkuuden korostaminen saanut mahdollisesti yliotteen verrattuna peruskouluajatteluun keskeisesti sisältyvään holistiseen sivistys- ja ihmiskäsitykseen. On myös tärkeää kysyä, mikä merkitys tällä mahdollisella koulukasvatuksen sisällön vinoutumisella on koulun kasvatustilanteen vaikeutumisen kannalta."

Linkki

Sari Vesikansa (2009). Kuka kasvattaa, kuka opettaa?



lauantai 18. marraskuuta 2017

#kainutlaatuinenope - innostavaa opettajien täydennyskoulutusta yli kouluasterajojen

Voi todeta vilpittömästi, että tältä päivältä on takana ehdottomasti vuoden paras ja innostavin työpäivä. Kainuulaiset opettajat esi- ja perusopetuksesta, toiselta asteelta, vapaasta sivistystyöstä sekä ammattikorkeakoululta kokoontuivat yhteiseen koulutuspäivään - kainutlaatuinenope. Paikalle Lehtikankaan monitoimitaloon oli saapunut yli 600 opettajaa sekä reilut 60 kouluttajaa. Koulutuksen sisältö rakentui kaikkia koulutusmuotoja yhdistäville teemoille yritteliäisyys, uudet oppimisympäristöt sekä tunne- ja vuorovaikutustaidot. Oppimisympäristö oli avoin eli jokainen opettaja sai kiinnostuksena mukaan osallistua luentoihin tai työpajoihin. Jos itselle ei löytynyt siihen hetkeen juuri sopivaa sisältöä ja vierellä oli hyvä työporukka, saimme muodostaa omia popup-ryhmiä ja käydä keskustelua asiasta, joka mieltä eniten sillä hetkellä kutkutti. Minulle päivä näyttäytyi (k)ainutlaatuisen innostavana ja näin ympärilläni 600 innostunutta ja osallistuvaa ihmistä. Tekemisen ilo oli käsin kosketeltavaa. Päivä kantaa pitkälle.



Koulun tulevaisuutta

Osallistuin aamusta Leena Pöntysen peruskoulun tulevaisuutta käsittelevään luentoon. Luento oli erittäin hyvä ja ajatuksia herättävä. Leena kysyi muun muassa, millainen koulu tukee parhaiten lasten kasvua muuttuvassa maailmassa? Millainen on maailman muutos? Tieto pirstaloituu ja tiedon määrä kasvaa huikeasti. Teknologinen kehitys on erittäin nopeaa ja työelämän olemus muuttuu nopeasti. Emme kouluttaudu enää vain yhteen, tiettyyn ammattiin vaan työelämä koostuu useista urista. Tämän vuoksi koulun tärkein tehtävä on opettaa lapsille ja nuorille rohkeutta, luovuutta ja sosiaalisia taitoja. Koulun on autettava lasta löytämään vahvuutensa. Leena muistutti, että koulu on vahva instituutiona mutta totesi, että samalla koulu on liian vahva. Haasteeksi muodostuu, että liian vahva instituutio ei pysty tai uskalla luopua tavoistaan, eikä omaa riittävää uudistumiskyvykkyyttä.

Leena Pöntynen
Kun katsotaan vallitsevan faktan näkökulmasta tämän hetken koulua, törmätään muutamiin haasteisiin. Koulun hyvinvointiprofiilin mukaan yli kolmannes oppilaista kokee, että hänen työtään ei pidetä arvosteta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yli 100 000 alakoululaista kokee koulun arjessaan näin. Yläkoululaisilla tilanne on sama, joskin hieman pienempänä oppilasmäärältään. Tulevaisuuden taitojen kannalta tärkeää tieto- ja viestintäteknologiaa opetuksessaan käyttää harvemmin tai ei lainkaan noin 15 prosenttia opettajista. Luku on sinänsä pieni mutta Leena painotti, että käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että noin 22 500 oppilasta ei koske lainkaan laitteisiin ja noin 85 000 oppilasta pääsee vain harvoin työskentelemään laitteiden kanssa ja hyödyntämään tvt:n tarjoamia mahdollisuuksia oppimisen ja ajattelun tukemiseksi.

Edellä vain muutama poiminta Leenan hienosta luennosta. Luento herätti paljon keskustelua ja pohdimme, millainen koulu tukee parhaiten lasten oppimista ja kasvua. Lyhyesti voisi todeta, että ajatus kääntyi meillä monella turvalliseen ja tiedollisesti eheään eli kokonaisvaltaiseen kouluun. Oppimista tapahtuu kaikkialla ja koulun vahva oppitunti- ja oppiaineperinne on haaste koulun kehittymiselle. Koulun on opittava tunnistamaan myös muualla tapahtuvaa oppimista. Täytyy todeta tähän kohtaan, että Kaisa Vuorisen ja kumppaneiden luoma positiivinen cv -konsepti on avain koulun oppimistodellisuuden kehittämiselle.


Opetusteknologiaa

Toiseksi päivän kohteeksi otin Jari Larun opetusteknologian sovelluksia esittelevän luennon. Luento tarjosi mahdollisuuksia periaatteen "opettele joka vuosi itsellesi vähintään yksi uusi taito" toteuttamiselle. Jarin luoma materiaali on hyvä tuki opettajan teknologiatuetun opetuksen polulle. Linkki luennon materiaaliin löytyy osoitteesta: bit.ly/kainut2017

Perehdyin tunnin aikana thinklink-ohjelmaan mobiiliversiona ja tietokoneella. Ohjelman käyttö oli selkeä mutta pedagoginen käyttötarkoitus ei heti auennut. Eipä hätää. Pieni porina vieruskavereiden kanssa avasi ohjelman pedagogiset käyttömahdollisuudet sekä osoitti konkreettisesti sen, miten taitavia pedagogeja opettajamme ovat. Opettajat keksivät hetkessä, millaisin kuvin ohjelma tarjoaa oppilaille oppimisen paikkoja.

Hyvä luento innostaa ottamaan selvää asioista myös itse ja tämä luento ohjasi tähän. Tunnin aikana tuli selvitettyä itselle, miten päästään kiinni 360 astetta kuvaamiseen ja kuvan julkaisuun. Lisäksi google site-työkalun tarjoama mahdollisuus avasi uusia ideoita verkkosivujen tekemiseen.

Pekka Peura


Yksilöllistä oppimista

Pekka Peuran käänteisen opetuksen luennolle ehdin valitettavasti vain luennon loppuun mutta hyvä tunnelma välittyi jo hetkessä. Opettajat olivat kiinnostuneita ja miettivät tosissaan opetustavan mahdollisuuksia sekä myös riskejä. Seuraava asia jää ehkä kontekstistaan irralliseksi mutta itseäni ihastutti Pekan muistutus siitä, että heterogeeniset ryhmät tukevat parhaiten oppilaan oppimista. Heikommat oppilaat oppivat taitavilta oppilailta ja oppilaat kielellistävät osaamistaan enemmän kuin homogeenisissä ryhmissä. Opetuksessa on edelleen riskinä, että kouluun muodostuu pysyviä tasokurssiratkaisuja, mikä ei ole tarkoituksenmukaista, eikä enää 2020-luvun pedagogiikkaa.


Lopuksi

Kiitokset Aikopan porukalle hienosti suunnitellusta ja toteutetusta päivästä. Kiitos Irene, Kaisa, Kati, Hannu, Anu, Seija, Teija, Anja - jos joku jää mainitsematta, niin pahoittelut, kaikille kiitos. Viime vuonna innovoitu Open space -konsepti on loistava. Suosittelen muualle Suomeen, että jos olette kiinnostuneet innostavasta täydennyskoulutuskonseptista, ottakaa yhteys Aikopaan.

Muutamat jututtamani opettajat ihmettelivät, miten työpäivä ei tunnu työltä vaan ennemminkin voimaannuttaa. Luennoitsijoita kiiteltiin asiantuntevuudesta ja samalla harmiteltiin, kun vain osaan loistavasta tarjonnasta ehtii osallistumaan. Ratkaisuksi esitettiin, että voisiko koulutus olla kaksipäiväinen ja voisiko koulutukseen yhdistää vapaamman yhteisen iltatapahtuman. Marraskuinen ajankohta koettiin hyväksi. Tämä kertoo, että konsepti on enemmän kuin toimiva.



Pari linkkiä aiheeseen liittyen:

Martti Hellström Kainutlaatuinen veso

Ruusu-unelmia ja villasukkia Kainutlaatuinen ope 2017 - kainutlaatuiset kokoontuivat Kajaanissa

Haave luo tavoitteen, tavoite luo tahtoa ja tahto halua ponnistella haaveen toteuttamiseksi - tässäpä koululle tavoitetta!

Pisa Suomi vs. Viro - oppimisessa on kyse motivaatiosta


Opettajuus, tulevaisuus ja opettajien osaamisen kehittäminen












lauantai 11. marraskuuta 2017

Sivistys ja koulun tulevaisuus

Tämä teksti on Lehtikankaan monitoimitalon vihkijäisjuhlassa pitämäni puhe (10.11.17)

Pääministeri Juha Sipilä oli
juhlapuhujana tilaisuudessa
Arvoisa pääministeri, kutsuvieraat, hyvä juhlayleisö. Tervetuloa Lehtikankaan monitoimitalon avajaisjuhlaan. Aluksi haluan kiittää kaupungin puolesta hankkeen eteen töitä tehneitä viranhaltijoita, pääsuunnittelija Karsikasta, ALT- arkkitehtejä, JL-rakentajia, rakennustöihin osallistuneita työmiehiä ja yrityksiä sekä talossa toimivien yksiköiden työntekijöitä, oppilaita ja päiväkotilapsia siitä, että teitte tämän hankkeen sujuvasti eteneväksi ja sellaiseksi, josta kajaanilaisten päättäjien oli hyvä tehdä päätökset, joiden hedelmää saamme nyt nauttia. Esitän lisäksi kiitokset opetus- ja kulttuuriministeriölle sekä Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle hankkeen eri osien rahoittamisesta.

Kajaanin kaupunki on sijoittanut viimeisen kymmenen vuoden aikana 40 miljoonaa euroa koulujen ja päiväkotien peruskorjaukseen ja uudisrakentamiseen. Lyseon peruskorjauksen ja parin pienemmän investoinnin jälkeen koulu- ja päiväkotikiinteistöjä on kunnostettu 60 miljoonalla eurolla. Kajaanissa halutaan sijoittaa tulevaisuuteen, terveyteen ja sivistykseen. Tästä meidän jokaisen kannattaa olla tyytyväisiä. Kajaanilaiset poliittiset päättäjät ovat osanneet ja pystyneet tekemään viisaita päätöksiä. Kiitokset heille tästä.
 
Sivistys kumpuaa suhteestamme lähiympäristöömme sekä asenteestamme työtä, tietämistä ja toisia ihmisiä kohtaan

Tämä talo on konkreettinen osoitus kaupunkimme sivistystahdosta. Tämä talo on konkreettinen kuva sivistyksestä. Tässä rakennuksessa yhdistyvät kasvatus ja kulttuuri, sivistyksen perusainekset. Mitä sivistys tarkoittaa käytännössä? Aloitan määrittelyn Eero Ojasen ajatusta Kiven seitsemästä veljeksestä lainaten: ” Veljeksistä nuorin ”pursuaa alusta alkaen aivan omaleimaistaan tiedon ja tietämisen iloa... Kiven kuvaus siitä, miten tuo myöhempi Eero Vuorenkalma tiesi kotomaansa ”rajat, sen meret, sen salaisesti hymyävät järvet ja nuo risuaitoina juoksevat hongistoiset harjanteet”, kannattaa ottaa hyvin vakavasti … entä jos ihminen todella tarvitsee jotain tuon kaltaista positiivista suhdetta kulttuuriin, ja juuri omaan kulttuurinsa? … Ihmisen sivistys on johonkin kuulumista, maailman ja oman paikan jäsentämistä, ja siinä omalla kulttuurilla ja kulttuuriympäristöllä on aivan omanlaisensa merkitys. Tieto on osa ihmisen sisintä.” Tästä Ojasen ajatuksesta sivistykselle muodostuu määritelmä, joka voidaan huomioida koulutyössä opetuksen sisältöjä valittaessa. Sivistys on myönteinen ja elävä suhde ympäristöömme.

 
Juhlayleisö saapumassa tilaisuuteen. Kuvassa keskellä
pääsuunnittelijat ja arkkitehti sekä urakoitsijan edustaja
Sivistys kumpuaa kasvatuksesta ja sillä on siten yhteys koulutukseen. Sivistyksen avulla pystymme ymmärtämään nykyisyyttä ja arvioimaan tulevaisuutta. Sivistys on yhteiskunnan kehityksen mitta ja hyvinvointimme perusta. On muistettava, että ilman sivistyksen taitoja, emme koskaan kykenisi hankkimaan sitä vaurautta ja yhteiskunnan tasapainoa, josta nyt nautimme. Sivistyksen eteen on ponnisteltava päivittäin. Eilen oli Kainuun Sanomissa uutinen, jossa pienen kunnan nuoret kokivat olevansa – uutistekstiä siteeraten – ”sivistymättömiä juntteja muihin verrattuna”. Oli surullista lukea, että lapset ajattelevat itsestään tällä tavoin. Sivistys ei ole sidoksissa asuinpaikkaan. Sivistys ei ole myöskään synnynnäisesti periytyvä ominaisuus. Meillä on esimerkiksi yhteiskunnallisesti korkean aseman omaavia ja korkean koulutuksen edellyttämiä ammatteja, jotka miellämme helposti sivistyneisyyteen kuuluviksi. Sivistyneisyys ei kuitenkaan ”synny” yksistään koulutuksen, tai yhteiskunnallisen aseman kautta. Keskeistä on ymmärtää, että voimme elää elämäämme ja tehdä töitämme joko sivistyneellä tai mekaanisella otteella, ammatista, asuinpaikasta, asemastamme tai koulutuksestamme riippumatta. Jokainen ammatti ja työ sisältävät osa-alueita, joita voidaan suorittaa mekaanisesti – helppouteen pyrkien, totuttujen tapojen, rutiinien tai perinteisten ajattelumallien varassa. Jokainen ammatti sisältää myös mahdollisuuden tehdä työtä sivistyneellä otteella: ajatellen, käyttöteoriaansa kehittämällä, sopivasti ponnistellen, ottamalla haasteet ja muutokset vastaan kehittävällä otteella, ammatillisuuttaan edistäen. Sivistyneellä otteella työtään tekevä ja elämäänsä elävä ihminen huolehtii kehityksestään, välttää toimintansa ja ajattelunsa mekanisoitumisen. Sivistys on siten asenne ja suhtautumistapa toisia ihmisiä, elämää, ympäristöä sekä tietoa ja toimintaa kohtaan.

Yhteiskunnan muutos haastaa perinteiset instituutiot uudistumaan

Yhteiskunnan muutos on merkittävä ja muutoksen tahti nopea. Muutos haastaa perinteisiä instituutioita, kuten kouluja ja päiväkoteja uudistumaan. Julkinen keskustelu koulutuksen suunnasta on ollut muutoksesta johtuen vilkasta. Monipolvisessa ja mielipiteisiin vaikuttavassa keskustelussa on kova työ pitää horisontti kirkkaana. Keskeisiä teemoja ovat olleet mm. oppimistulokset sekä suomalaisen koulun kyky edistää ihmisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että koulu ei enää pysty tasaamaan oppilaiden sukupuolesta, asuinpaikasta tai perheen sosioekonomisesta asemasta johtuvia oppimistulosten eroja. Tämä on aiheellinen huoli. Pienenä kansakuntana meidän ei ole varaa hukata ihmisissä olevaa potentiaalia ja tämän vuoksi koulujen ja päiväkotien toimintaa on kehitettävä. Kehitystyö edellyttää meiltä halua katsoa eteenpäin ja rohkeutta olla pelkäämättä epäonnistumista. Tulevaisuutta tehdessä on turhaa haikailla vanhoja hyviä aikoja - Huomisen ongelmat ratkaistaan mennyt aika tuntien ja arvostaen, mutta menetelmin, jotka valitaan nykyisen ajan tarpeet tunnistaen ja ymmärtäen. Menestyminen edellyttää meiltä sivistynyttä otetta pedagogiikan ja opettajuuden kehittämiseen.

Opettajista ja oppilaista koostuva kuoro
Oppimistulosten ja eriarvoistumisen kasvun lisäksi nostaisin samanaikaiseksi huoleksi, valtakunnallisesti katsoen myös sen, että opettajien sekä kuntien pedagogisen osaamisen ja uudistumiskyvyn taidot näyttäisivät alkaneen eriytymään. Tällainen eriytymisen kehitys rapauttaisi toteutuessaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävän suomalaisen koulun pahoin. Tämä signaali on tunnistettava koulutusta kehitettäessä. Kajaanissa tehdään hyvää työtä koulujen ja päiväkotien vahvuuksien ja opettajien osaamisen vaalimiseksi. Opettajien täydennyskoulutus on meillä suunniteltua. Koulut tai päiväkodit eivät kilpaile keskenään epäterveellä tavalla vaan tietoa sekä osaamista jaetaan, ja eri kouluasteet tekevät yhteistyötä osaamisen jakamisen eteen. Nopeatahtista muutosta on vaikean tuntuista hallita, mikä aiheuttaa helposti huolta ja ahdistusta. Hallinnan vaikeudesta huolimatta ohjat on pidettävä omissa käsissä ja luotettava osaamiseensa. Olemmekin linjanneet tänä syksynä niin, että seuraavat pari kolme vuotta keskitymme niiden uusien asioiden haltuun ottamiseen opetussuunnitelman, uusien oppimisympäristöjen sekä välineiden osalta, joita parin viime vuoden aikana olemme aktiivisesti ottaneet käyttöömme. Pidetään siis yhdessä huoli siitä, että jokainen opettaja ja sitä kautta jokainen lapsi pysymme samassa veneessä. Hyvän kasvun takana on aina rauha ja johdonmukaisuus.

Monitoimitalon johtaja, rehtori Arto Koskivirta
Mitä on tulevaisuuden sivistys?

Mitä 2000-luvun (yleis)sivistys voisi olla? Sivistyksen moraalinen ulottuvuus vahvistuu entisestään. Ihmisen kyky toimia itsensä, toisten sekä ympäristönsä parhaaksi korostuu. Nämä tekijät ovat jo nyt sivistyksen tiedollista ulottuvuutta tärkeämpiä. Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman uusissa perusteissa sivistyksen merkitys on huomioitu hyvin ja tavoitteeksi asetetut laaja-alaisen osaamisen alueet ovat erinomainen luokittelu 2000-luvun sivistyksen perusteiksi. Kyseisiä osaamisen alueiden hallintaa edellytetään jo nyt meiltä aikuisilta, jotta pystymme esimerkillämme niitä opettamaan lapsille ja nuorille. Esimerkiksi Ajattelu ja oppiminen tarkoittaa sivistyksen näkökulmasta sitä, että ihminen pystyy ajattelemaan ja arvottamaan ymmärtämänsä tiedon itse ilman, että antaa muiden suoraan vaikuttaa käsitystensä muodostumiseen. Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot puolestaan sitä, että sivistynyt ihminen haluaa huolehtia omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan ja myös toisten ihmisten hyvinvoinnista. Sivistynyt ihminen hallitsee ajankäyttöään sekä talouttaan ja kykenee siten vastuulliseen elämään. Työelämätaidot ja yrittäjyys kasvattavat meitä puolestaan oppimaan oma-aloitteisen, sinnikkään ja yritteliään asenteen elämää sekä työntekoa kohtaan. Tällöin sivistyneellä ihmisellä on valmius tunnistaa tarpeensa ja kehittää osaamistaan tarpeiden mukaisesti sekä kykyä tuotteistaa omaa osaamistaan ja luoda siten uusia mahdollisuuksia ympärilleen työn näkökulmasta. Näin muutama osa-alue seitsemästä mainiten.

Kannustan teitä talon henkilökunta ja oppilaat tekemään työtä ja ponnistelemaan hyvän tulevaisuuden eteen. Vaalikaa tätä taloa ja kehittäkää sen toimintakulttuuria toista ihmistä, tietoa ja työtä arvostavaan ja sekä iloiseen yhdessä tekemisen kulttuurin, mikä kantaa teitä kaikkia hyvää kasvuun ja tulevaisuuteen. Näillä sanoilla haluan toivottaa tälle talolle ja sen väelle menestyksestä ja sivistyksen rikastamaa tulevaisuutta!