maanantai 6. maaliskuuta 2017

Tarkoitus sanelee muodon opetuksessakin - pedaloikkia ja parempia oppijoita

Pääsin viime viikolla mielenkiintoiseen tilaisuuteen keskustelemaan ja kuulemaan ajatuksia opetuksen sekä oppimisen tilasta, kun uutta opsia ajetaan käytäntöön ja koulujen toimintakulttuuria sekä oppimisympäristöjä uudistetaan. Kirjasin tilaisuudesta pari mieltäni askarruttanutta nostoa tähän blogitekstiin:

  1. digiloikka ei olekaan enää hyvä käsite vaan on otettava pedaloikkaa,
  2. oppilaiden tuen tarve on kasvavaa, mikä näkyy oppimateriaalien laadussa eli kirjojen sisältöä on jouduttu helpottamaan ja
  3. digilaitteet eivät ole sinänsä hyviä tai pahoja vaan mahdollisuus oppimisen tukemiseen. Siksi tarkoitus sanelee opetuksessa muodon eli sen, mitä tehdään, miten ja miksi.


Digiloikkaa, pedaloikkaa - ymmärrystä opetuksen taustalle

Digiloikka on muuttunut pedaloikaksi. Digiloikka ei ole enää avainsana. Hyvä näin, koska digiloikka-käsite on ohjannut kuulema ajattelemaan väline edellä, kun taas pedaloikka nostaa opetuksen välineen edelle. Ymmärrettävää, ja ymmärrettävää asian tulee olla erityisesti opettajille ja vanhemmille. Loppujen lopuksi on sikäli yhdentekevää, mitä käsitettä käytetään, kunhan ajatus ja siitä kumpuava toiminta on hyvää opetusta ja oppimista edistävää. Enpä malta olla kuitenkaan arvioimatta tätä opetuksen ympärillä kuplivaa käsitteellistämistä: opetuksen kehittämiseen liittyvät asiat ja käsitteet tuntuvat ailahtelevan kuin erilaiset muotivirtaukset tai hetken pinnalla olevat villitykset. Mutta "peda" on melkein pedagoginen käsite, toisin kuin digitalisaatio, jonka sisältö on käsitteenä monelle vieras ja toisaalta kattaa laajasti kaikki yhteisöllisen elämän alueet ja palvelut - ja vieläpä liian yleisessä mielessä. Pedagogiikkaan ei kannata sälyttää kasvatukselle vieraita sanoja... vaikka onhan peruspedagogisen ajattelun rinnalla vierinyt jos minkälaista psykologista, teknologista, ohjelmoitua tai matemaattista ajattelutapaa. Esimerkiksi Yrjö Yrjönsuuri määritteli aikanaan, 90-luvun alussa, opetusta ja oppimista intentionaalisena toimintana matemaattisella otteella: "...saavuttaako X p:n aiotulla tavalla.... opetuksen määritelmä olisi a=df(b, c, ...)" Tai DPA-Helsinki -projekti 1980-luvulla, jossa opetus jaettiin systemaattisesti ymmärrettävissä oleviin, praktisiin, opetuksen ja oppimisen osatekijöihin, joiden tarkempaa ilmentymistä oli selkeä ryhtyä tutkimaan. Aikanaan väitöskirjassani kysyinkin, missä vaiheessa suomalainen opetuksen ja kasvatuksen tutkimus siirtyi kokonaisvaltaisesta kasvun tutkimuksesta atomistiseen oppimisen ja opetuksen "tutkittavissa olevien ilmiöiden tutkimiseen". Seppo Saanion (2003) tutkimukseen viitaten totesin, että peruskoulujärjestelmään siirtyminen sekä samanaikainen positivismin painottaminen käyttäytymistieteissä johti Suomessa saksalaisen henkitieteellisen näkökulman hämärtymiseen psykologisen kustannuksella. Digi- tai pedaloikkakeskustelu on jossain määrin verrannollinen edellä mainittuun opetustapahtuman "ajan henkeen perustuvaan näkökulmalliseen määrittelyyn" nähden.


Oppilaat vaativat yhä enemmän tukea ja konkreettisempaa materiaalia

Keskustelussa todettiin, että oppimateriaalin haastavuus on jatkuvasti tippunut, koska oppilaiden taidot käsitellä tietoa ovat muuttuneet. Oppimisen sujumiseen tarvitaan yhä enemmän tukea. Tämän vuoksi myös oppikirjojen sisällöt ovat muuttuneet yhä yksinkertaisemmiksi. Kieltämättä vilkaisu uusimpaan matematiikan kirjaan näyttää, että aukeaman tehtävät ovat suhteellisen tasapaksuja (luokka-aste 4) ja tehtävissä eriyttäminen haasteellisempaan suuntaan on vähäinen. Ympäristötiedon sähköisessä lukumateriaalissa (4. luokka) todetaan esimerkiksi suon olevan "vetisempi paikka kuin metsä". Suolla todetaan kasvavan rahkasammalta, koska sammaleet pystyvät elämään märillä paikoilla. Kuolleesta rahkasammaleesta todetaan muodostuvan turvetta. Samassa kappaleessa kuvataan lyhyesti myös metsää (lehti- ja havumetsä). Kolmekymmentä vuotta vanhemmassa materiaalissa kuvataan puolestaan omina kappaleinaan metsät ja suot. Esimerkiksi suon osalta kuvataan diagrammina ja sanoin, kuinka suuri osa Suomen pinta-alasta on suota. Erotellaan suotyypit korpi, räme, letto ja neva sekä kerrotaan lyhyesti turvetuotannosta ja soiden ojituksesta. Metsien osalta kuvataan kasvillisuusvyöhykkeet ja puhutaan mm. "pioneeripuista" lepän, koivun ja männyn osalta. Kyseessä on 3. luokan materiaali vuodelta 1985. Näin pikaisella vertailevalla vilkaisulla sisältöön kuulemassani kommentissa on itua...

Yhteiskunta ja ihminen muuttuvat kuitenkin ajassaan ja tavallaan. Emme voi enää elää sitä koulun todellisuutta, jota se oli vuonna 1985. Iso kysymys on, mikä on sähköisen oppimateriaalin rooli oppimisen tukemisessa ja mikä arvo tulisi olla "perinteisellä" luku- ja työkirjalla, kynällä ja paperilla? Joissain kunnissa on siirrytty vankasti sähköisiin oppimateriaaleihin. Perinteisiä kirjoja on korvattu oppilaskohtaisilla päätelaitteilla ja sähköisillä materiaaleilla. Osa oppilaiden vanhemmista ja opettajista on kokenut, että tämä on heikentänyt oppimista entisestään. Kouluihin on vaadittu takaisin kyniä, vihkoja ja kirjoja. Kultainen keskitie ja tarkoituksenmukaisuus ovat tässäkin avainasemassa. Peukalo-etusormi-ote ja käsillä tekeminen ovat tehneet ihmisestä ihmisen - ihmisten välistä vuorovaikutusta, kosketusta ja tunteiden ilmaisua ja kokemista unohtamatta. On selvää, että kun mennään mihin tahansa ääripäähän, missä tahansa asiassa, mennään metsään - enkä viittaa edellisiin kuvauksiin ympäristötiedon kirjoista.


Tarkoitus sanelee toiminnan muodon 

Kajaanilaisilla digipiloteilla on kertynyt parin viime vuoden aikana hyvää kokemusta sähköisten materiaalien käytöstä. Kiitos OPHn hankerahoituksen ja paikallisten päättäjien näkemyksestä opetuksen kehittämistä kohtaan. On voitu havaita, että kun lapsen tuen tarve on suuri, ovat sähköiset materiaalit ja päätelaitteet oppimiselle erinomainen tuki. Yleisen tuen piirissä olevat oppilaat tarvitsevat ja hyötyvät siitä, että töitä tehdään välillä ja tietenkin suunnitellusti ihan paperilla ja kynällä, vaikka perinteiseen työkirjaan täyttäen. Oppimisessa on kysymys kielen käytöstä, oman ajattelun kehittämisestä ja ilmaisusta. Esimerkiksi kehitysvammainen lapsi hyötyy selkeästi siitä, että pääsee koneen avulla kielellistämään, ilmaisemaan ajatuksiaan toisille. Kun lukeminen ei onnistu, tarjoaa päätelaite ja yksilöllistetty materiaali järkevän tien opiskeltavan asian pilkkomiseen kuulluksi puheeksi ja kuviksi. Jos lasten oppimiskyky sekä kielelliset valmiudet ovat yleisesti heikkenevät ja on huomattavissa, että tukea tarvitsevat lapset hyötyvät selkeästi sähköisestä oppimisympäristöstä, niin mikseivät yleisopetuksen oppilaat hyötyisi digitaalisista oppimisympäristöistä? Väitän, että hyötyvät ja jopa merkittävissä määrin, kun sähköisiä välineitä käytetään lapsen ajattelun sekä ilmaisun tukena, opiskeltavia asioita konkretisoivana ja itseilmaisua sekä vuorovaikutusta monipuolistavina ympäristöinä.  Aivan kuten Maria Montessori, joka kehitti metodinsa alun perin debrivoituneiden lasten kasvun tueksi, ja menetelmän hyödyt ymmärrettiin sittemmin laajemmin lasten kasvua ja oppimista tukeviksi.

Oppimiseen liittyen voidaan todeta: kun oppii kirjoittamaan, kuvaamaan sekä jäsentämään ajatustaan toisille, oppii ajattelemaan. Oppii oppimaan. Tästä on kysymys myös sähköisten välineiden eli digilaitteiden käytössä. Joskus olen miettinyt, miten hyvin huomioimme opetuksessa Piagetin teoriaa lapsen älyllisestä kehityksestä. Lapsille ja vielä nuorillekin on konkretisoitava asioita, on käsiteltävä tietoa useammasta kanavasta - näkemällä, kuulemalla, puhumalla, kirjoittamalla, tekemällä ja kokemalla. Samalla on haastettava ajattelemaan ja muovaamaan ymmärrystä opiskeltavaan asiaan. Sähköiset oppimisympäristöt ja välineet ovat loistava mahdollisuus monipuoliseen tiedon käsittelyyn, opitun ja oppimisprosessin kuvaamiseen, näkyväksi tekemiseen. Oppilaan täytyy tulevaisuudessakin käyttää kynää, piirtää ja kirjoittaa käsin. Oppilaita on edelleen tarpeen opettaa lukemaan kirjoja, faktaa tai fiktiota, alusta loppuun saakka. Oppilaita tulee edelleen opettaa käyttämään ja kehittämään mielikuvitustaan, leikkimään, tekemään käsitöitä ja nikkaroimaan. Sähköinen oppimisympäristö voi olla yksinkertaisimmillaan ja jopa parhaimmillaan sitä, että tätä manuaalisessa maailmassa elämistä ja kokemista tehdään sähköisin välineinen itselle ja toisille konkreettiseksi, näettäväksi, koettavaksi ja jaettavaksi. Tarkoitus sanellee muodon opetuksessa.


Lopuksi

Olen suhtautunut valmiisiin sähköisiin oppimateriaaleihin hieman nihkeästi, koska sellaisenaan ne eivät mielestäni uudista koulun toimintakulttuuria toiminnalliseen ja oppilasta osaalistavaan suuntaan. Oppikirjan yksilöllisyyttä sekä pääosin yksilöllistä ja passiivista tekemistä ylläpitävä toimintakulttuurin muoto säilyy. Toisaalta tosiasia on se, että opettajat tarvitsevat työn tueksi valmista materiaalia. Myös oppilaat tarvitsevat toistoja, harjoitusta ja paikkaa palata aina uudelleen opittavien asioiden äärelle. Tässä oppikirja on oivallinen väline. Kuvasin blogitekstissä "Kohti uutta luovaa ja oppimista rakastavaa tulevaisuuden koulua - opettajan TVT:n kehityksen portaat" digi- eli pedaloikan tasoja, joissa valmiit materiaalit ovat ensimmäinen askel kohti uudistuvaa koulua. Sähköinen valmismateriaali, kun se käyttö on tarkoituksenmukaista, on parempi kuin ei mitään pedaloikan ottamisessa, kunhan koulutyössä muistetaan nimenomaan edellä kuvattu tarkoituksenmukaisuus ja oppimista sekä oppimisen iloa edistävän toimintakulttuurin kehittyminen. Edelleen pitäisin kannattavana rytmittää "perinteinen" ja "uusi" koulutyö toisiaan palvelevaksi kokonaisuudeksi, jossa esimerkiksi kolme viikkoa työskennellään perustaitoja harjoitellen ja kolme viikkoa taitoja soveltaen yhteistoiminnallisen, tiedollisesti merkityksellisen kokonaisuuden, projektin tai ongelman ratkaisemiseksi. Tästä kirjoitin tekstissä "Yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden, oppiainejakoisuuden ja aihekokonaisuuksien "pirullisen dilemman" yhteensovittaminen".




Linkkejä

Ipad oppimisen tukena - kajaanilaisen digipilottiluokan kokemuksia, kun oppimisen tuen tarve on lapsella suuri

Oppimisen tulevaisuus - perustaitojen hallinta, merkitys ja koulun tiedonkäsitys
Ilmiölähtöisen opetuksen toiminnalliset edellytykset - osa 3 fyysisen oppimisympäristön struktuuri ja eheys - voiko oppilaan toiminnallisuutta edistävä oppimisympäristö olla yhtä selkeä ja jäsentynyt kuin oppikirjan aukema?

Seppo Saanio 2003.  Kasvatus. Kasvatustieteen kielen loogisesta syntakstista filosofiseen kielioppiin 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti