maanantai 12. joulukuuta 2016

Pisa Suomi vs. Viro - oppimisessa on kyse motivaatiosta

Helsingin Sanomat julkaisi erinomaisen artikkelin Viron Pisa-menestyksen taustalla olevaa opetusta kuvaten. Viron menestystä on hämmästelty Suomessa. Tulokset ovat parantuneet vaikka opettajien palkka on alhainen ja koulutuksen resurssit heikommat kuin Suomessa. On mietitty mm. sitä, voisiko neuvostoaikainen vaatimus luonnontieteissä selittää hyvää menestystä. Osa on myös sitä mieltä, että vaadimme oppilailta liian vähän.

Artikkeli herätti ajatuksia suomalaisesta opetuksen kehittämisen suunnasta. En ole henkilökohtaisesti koskaan tutustunut virolaiseen kouluun, joten siltä pohjin teksti on mutua. Hesarin kirjoitus löytyy tästä linkistä:
Luonnontieteiden uudet ihmepojat tulevat Virosta – Katso, mitä Pisa-testi kysyi koululaisilta meteoroideista


Kun seuraa käytyä uutisointia oppimistuloksista tai sosiaalisen median keskustelua opetuksen kehittämisen suunnasta, tuntuu että kuuluisa punainen lanka meinaa livetä sormista mediakohinaan ja huutoon: Matematiikan dosentti peruskoulun ongelmista: Tietokoneista on oppimiselle haittaa;
Pisa sen kertoo: Suomi eriytyy – tutkijan mukaan ajatus yhtenäisestä nuorisosta voidaan unohtaaSuomelta puuttuu koulutusstrategiaKoulutus on oikealla tiellä – sivuille ei kannata vilkuillaPISA-tulokset kertovat, että perusopetuslain kokonaisuudistusta tarvitaan... pari aihetta käsittelevää uutista / artikkelia mainiten.

Sanoisin tuloksista, että "no hätä". Olemme nähneet oppimistulosten kehityssuunnan jo kauan. Uskallan olla jälkiviisas. Nykyiset oppimisen hedelmät ovat seurausta aiemmasta opetussuunnitelmasta vuodelta 2004. Kuten Leena Pöntynen kirjoittaa osuvasti Kuntaliiton blogissa "PISA-tulokset kertovat, että perusopetuslain kokonaisuudistusta tarvitaan", olivat 2000-luvun alkupuoliskon hyvät tulokset vuoden 1994 OPS:n ansiota, jos tuloksia katsotaan perusopetusta keskeisesti määrittävien asiakirjojen valossa. Uskallan siis olla jälkiviisas ja kritisoida vuoden 2004 OPS:ia, koska kirjoitin kritiikkiä 2004 OPS:sta jo sen valmisteluvaiheessa väitöskirjaani (s. 148 - 149 ja 352 - 353) seuraavasti (vertasin silloista OPS:n tekemisen henkeä tyleriläiseen oppiin opetuksesta):
Rationalisoitu opetustyö teknisti opetuksen. Tylerin oppi tavoitteiden määrittelystä opetuksen suunnittelun sekä evaluoinnin perustana johti päätekäyttäytymistavoitteiden äärimmäiseen määrittelyyn. Mallissa katsottiin, että yleisten käsitteiden oppimisella pystyttiin turvamaan monien yksittäisten ongelmatilanteiden hallinta. Oppimistulokset ilmenivät käsityksen perusteella oppilaan käyttäytymisen muutoksina. Opetusteknologisessa mallissa opetuksen järjestämisen ja suunnittelun keskeisiksi faktoreiksi muodostuivat eri oppiaineiden osaamisen perus- eli minimitason määritteleminen, yhtenäiseen ja tasa-arvoiseen oppimiseen tähtäävien standardikokeiden laatiminen ja suorituskeskeisten opetussuunnitelmien muodostaminen. Opetussuunnitelmia sekä -materiaalia kehiteltiin yhtenäisyyden saavuttamiseksi. (Miettinen 1990, 86 - 99.) Kun kolme vuosikymmentä sitten tapahtunutta muutosta Yhdysvalloissa verrataan tämän päivän suomalaiseen opetussuunnitelmalliseen kehitykseen, voidaan tilannetta pitää identtisenä (ks. Laaksola 2002)...Arvioitaessa uuden opetussuunnitelman perusteiden sisältöä (Opetushallitus 2004) havaitaan se atomistisuus, yhdistettynä yksilölliseen suoriutumiseen, mikä vaikeuttaa opetuksen eheyttämispyrkimyksiä. Joukko erinäisiä tietoja ja taitoja sekä keinoja näiden saavuttamiseen sekä toimivan ja tuottavan kansalaisen määreitä ohjaavat ajattelua. Opetuksen tavoitteet sekä samanaikainen pyrkimys konstruktivismin hengen luomiseen (ks. Opetushallitus 2004, 7 - 8), edellä esitetyin tavoittein, johtavat ristiriitaan tiedon ja toiminnan yhteensovittamisessa. Miettinen (1990, 109) toteaa tällaisen tilanteen johtavan koulun kasvatuksellisen hengen tyhjiöön, jossa opetussuunnitelman ydinsisällöllä ja tiedolla ei ole enää kulttuurisesti merkittävää arvoa (vrt. Antikainen 1990). Opetuksen ja oppimisen motiivit perustuvat arvosanojen avulla kuvattavien tiedollisten ja taidollisten saavutusten tavoittelemiseen. Toiminnalta häviää merkitys, joka johtaa välinpitämättömyyteen koulua, erityisesti sen henkistä merkitystä kohtaan. Nykyisen opetussuunnitelmauudistuksen avulla on vaikea muuttaa koulujen toimintaa kasvattavaan suuntaan. Oletettavasti vanha tietopainotteisuuden henki saa vain uusia ja entistä mutkikkaampia muotoja. Laaksolan (2002) opetussuunnitelmauudistuksen välttämättömyyttä käsittelevän artikkelin loppulauselma kuvastaa Miettisen (1990, 108 - 109) esittämää Orwellin kauhu utopiaa valtion lisääntyneestä ja tehostuneesta kontrollista: ”…Uusien opetussuunnitelmien käyttöönottoa puoltaa sekin, että koulutus on aiempaa enemmän suurennuslasin alla. Sitä arvioidaan tuloksellisuuden perusteella ja jo kansainvälisten mittausten vuoksi tarvitaan selkeitä kriteereitä. Yhteiskunnallinen tilivelvollisuus koskee myös koulua. …” (Laaksola 2002.) Indikaattorimentaliteetti ilmentää luvussa viisi esitettyä suomalaisuuden itsetunnollista tilaa. Olemme itsellemme riittämättömiä. Pyrimme edelleen kansallisella tasolla näyttävyyteen. Unohdamme sen, mikä merkitys tällä näyttävyyden hengellä on ihmisyydelle. Millaista kasvun todellisuutta olemme lapsillemme luomassa? (HUOM lähteet löytyvät väitöskirjasta)
En veikannut hirvittävän heikosti. Aika ja yhteiskunta ovat muuttuneet paljon ja tähän OPS2004 ei enää pystynyt vastaamaan. Uusi opetussuunnitelma (2016) huomio ajan ja yhteiskunnan muutoksen. Se huomioi muutoksen myös siten, että OPS:ia ei ole kirjoitettu kiveen vaan meillä on periaatteessa jatkuva mahdollisuus kehittää sitä paremmin ajan tarpeita huomioivaksi. Mutta sitten asiaan, Viron tulosten uutisointiin.

Nostan Hesarin erinomaisesta artikkelista esille seuraavat kohdat:
  • Viro johtaa Euroopan koulujen kesälomatilastoja pisimmillä kesälomallaan. 
  • Viro oli luonnontieteissä Euroopan ensimmäinen... ”Yksi syy voi olla se, että selitämme paljon käytännön testien avulla. Esimerkit ovat elävästä elämästä”.
  • Kerhotoiminta voi olla yksi selitys Viron koululaisten pärjäämiseen. Kouluista lähes puolessa on luonnontieteellisiä kerhoja. 
  • Testin Ott (oppilaan nimi) löysi internetistä sosiaalisen verkostonsa kautta ja toi sen kerhoon kokeiltavaksi. ...”Oppilaiden ideoita ei saa vähätellä”, sanoo opettaja. 
  • Fysiikan opettaja Laur Leetjõe on ottanut videon internetistä sosiaalisesta verkostosta, jossa fysiikan opettajat jakavat aineistoja keskenään. 
  • Sekä Leetjõe että Avlon kehuvat opettajien vapautta valita opetusaineistonsa ja -menetelmänsä.
  • Viron koulujärjestelmä on ollut viime vuodet jatkuvassa uudistamisen tilassa. Se vaatii kuuluisaa virolaista joustavuutta.
  • Nyt arvostetaan oppilaiden itsenäistä tiedon hankintaa, luovaa työtä ja uutta teknologiaa apuvälineenä. 
  • ”Opettajat haluavat, että omat oppilaat pärjäisivät”, sanoo Avlon. ...Kilpailuja on paljon.
Nostot ovat monin osin sen suuntaiset, mitä uuteen OPS:iin on kirjattu koulun toimintakulttuurin uudistamisen osalta. Ensinnäkin lisäämällä kierroksia ja opetuksen määrää, ei saavuteta kuin uupumusta ja kyllästymistä. Jos ja kun eriarvoistuminen on yksi suurimmista ongelmista suomalaisessa koulussa, ei sitä korjata opetuksen määrää lisäämällä, koska ne lapset, joista on kyse, eivät voimaannu määrästä vaan laadusta. Kyse on motivaatiosta. 

Artikkelissa kuvataan, kuinka tekemällä oppiminen on oppilaille merkityksellistä ja hauskaa. Koulujen kerhotoiminta perustuu tämän hauskan ja kokemuksellisen mutta akateemisuutta ja oppimista edistävään toimintaan. Oppimisesta tulee oppilaille harrastus. Oppiminen ei rajoitu vain oppitunteihin ja koulun seinien sisälle. Oppilaat oppivat arvostamaan oppimista ja koulunkäyntiä. Kuvasin taannoin parissa blogitekstissä pelillistä oppimisympäristöä Nakertajan koululla "Ilmiömäistä oppimista! Digipilotointia ja oppimisen pelillistämistä". Tämä toiminta sisälsi elementtejä, jotka innostivat oppilaita tekemään töitä oppimisen eteen ja olemaan vuorovaikutuksessa keskenään myös kouluajan ulkopuolella. Digitaalinen ympäristö mahdollistaa tämän vuorovaikutuksen erinomaisesti.

Artikkelin perusteella oppilaat kokevat syvää osallisuutta opetukseen ja oppimiseensa. Heille annetaan aito mahdollisuus osallistua opetuksen kulun suunnitteluun ja siinä hyödynnetään internetin mahdollisuuksia. Myös opettajat jakavat tietoa eli opetusmateriaalia. Raha ei ole opettajan ensimmäinen innotin vaan oppilaan halutaan pärjätä. Omataan myönteistä kilpailuhenkeä ja ymmärretään, että opettajan ammatillisuus rakentuu oppilaan menestymiselle. Artikkelissa todetaan suoraan, että oppilaiden halutaan toimivan luovasti, kokeilevasti, tietoa etsien ja teknologiaa hyödyntäen. Kilpailu ja testaaminen ovat vieraat suomalaiselle koulujärjestelmälle. Terve kilpailu on hyvästä mutta testaaminen, joka luo konkreetin tai henkisen leiman osaamisesta tai kyvyttömyydestä, ei edistä näkemykseni mukaan oppimista. Oppimisesta muodostuu tällöin helposti mekaanista ja vierasta todelliselle elämälle.


Lopuksi

Suomalainen peruskoulu on oikealla tiellä. Kuten Hesarin artikkelissa "Koulutus on oikealla tiellä – sivuille ei kannata vilkuilla" todetaan, on luotettava itseensä. Tästä, omaan tekemiseen luottamisesta kumpuaa niin yksilön kuin yhteisön menestyminen. Opetuksen määrä tai ryhmäkoot eivät selitä oppimistuloksista kuin osan. Eriarvoistumisen kasvun lisäksi ja tähän liittyen suomalaisen koulun tulee olla erityisen huolissaan lasten ja nuorten alhaisesta koulumotivaatiosta. Uusi OPS huomioi tätä ansiokkaasti. Kun motivaatio ja into, sisukkuus, ovat kohdillaan, löytyy myös menestyminen. Motivaation sanotaankin selittävän noin 30 % oppimisesta. Äidin koulutustaustalla on myös iso merkitys, mikä liittyy oppilaiden sosiaaliseen taustaan. (ks. Koulu, syrjäytyminen ja sosiaalinen pääoma. Sitran raportteja 75.) Jotta sosiaalisesta taustasta ei tule liian merkityksellistä oppimisen selittäjää, on opetuksessa panostettava motivoivan oppimisen ja oppimisympäristöjen muodostamiseen. Koulun on tarjottava oppilaille merkityksellinen ja mielekäs ympäristö. John Dewey (1916, 47) totesi aikanaan aiheesta osuvasti:
We may secure motor activity and sensory excitation by keeping an individual by himself, but we cannot thereby get him to understand the meaning which things have in the life of which he is a part. We may secure technical specialized ability in algebra, Latin, or botany, but not the kind of intelligence which directs ability to useful ends. Only by engaging in a joint activity, where one person's use of material and tools is consciously referred to the use other persons are making of their capacities and appliances, is a social direction of disposition attained.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti