torstai 18. toukokuuta 2017

Ei ole ikävä perinteisiä työkirjoja ja perinteistä opetusta – digitaliset välineet toimivat oppimisen ja oppimismotivaation tukena lapsille ja aikuisille!

Kajaanissa on järjestetty parin vuoden ajan opettajien sisäisinä täydennyskoulutustilaisuuksina nk. digikahviloita. Toiminta on virinnyt ammattikorkeakoulun opettajien myötävaikutuksella ja on sittemmin laajennettu koskemaan kaikkia kouluasteita. Opettajat ovat kokoontuneet digikahviloihin esittelemään toisilleen hyviä opetuskäytäntöjä nyt parin vuoden ajan. Näkökulma on ollut nimensä mukaisesti digitaalisten oppimisympäristöjen käyttöön ottamisessa ja toimintamallien esittelyssä. Pääsin tänään mukaan seuraamaan perusopetuksen opettajien ja digimentoreiden käytäntöjen esittelyä. TVT-mentorit Jukka ja Olli esittelivät mentoritoiminnan kokemuksia, ja erityisopettajat Marjo ja Kati esittelivät digipilottiluokkien toimintaa.


Perusopetuksen tulosalueen johtaja Päivi Rissanen (edessä vasemmalla)
pohjustaa iltapäivän digikahvilan alulle 


Mentorointi on koettu mielekkäänä ja tehokkaana opettajien osaamisen kehittämisen muotona 

Mentorointi on koettu vaikuttavaksi opettajien täydennyskoulutusmuodoksi.  Toiminta on tukenut uuden opetussuunnitelman jalkauttamista käytäntöön erityisesti opetuksen eheyttämisen näkökulmasta ja opettajat ovat harjoitelleet yhdessä mentoreiden kanssa digitaalisten välineiden hyödyntämistä opetuksensa rikastamiseksi. Toimintaa on toteutettu reilut kaksi vuotta Kajaanissa. Ensimmäisenä vuonna meillä on ollut neljä mentoria ja toisena vuonna kaksi mentoria. Mentoritoimintaan on käytetty sekä kunnan omaa rahaa että valtion erillisavustusta. Jatkoa toimintaan ja rahoitukseen toivottaan ja myös tarvitaan.

Mentorit ja opettajat ovat pitäneet hyvänä sitä, että jokaisella kajaanilaisella opettajalla on henkilökohtainen päätelaite. Oppilaiden laitekantaa on ryhdytty hankkimaan lisää ja opettajille on annettu mahdollisuus toteuttaa jatkossa myös ”oppikirjatonta” koulua ja hankkia oppilaille henkilökohtaiset laitteet kirjojen sijasta.

Opettajat ovat kokeneet mentoritoiminnan erittäin hyvänä täydennyskoulutuksen muotona. Tekemällä oppii huomattavasti paremmin, kuin luennoilla istumalla ja opetusta kuulemalla. Jukka ja Olli ovat nähneet tärkeänä, että lapset oppivat käyttämään sähköisiä välineitä järkevään ja oppimista kehittävään toimintaan pelkän viihdekäytön lisäksi. Toiminta on madaltanut opettajien kynnystä perehtyä toisten luokkien työhön ja myös ottaa itse vastaan toisen opettajan tukea omaan työhön. Olli muistutti vielä osaamisen jakamisen merkityksestä, jonka mahdollisuutta kouluissa tulisi vielä nykyistä paremmin hyödyntää. Kaikkien ei tarvitse tehdä kaikkea vaan hyviä materiaaleja ja käytänteitä kannattaa jakaa. Kajaanissa eri kouluasteiden opettajille onkin tehty Sharepoint-sivustolle osaamisen ja oppimateriaalin jakamisen sivusto, jonka käyttöön tulisi oppia ja jonka mahdollisuuksia oman ammatillisuuden kehittämiseksi tulisi hyödyntää jatkossa nykyistä paremmin.

Mentorimallia tullaan Kajaanissa jatkamaan myös ensi lukuvuonna. Käytänteitä tultaneen hieman muuttamaan nykyisestä. Kesän korva näyttää, mihin suuntaan syksyllä lähdetään.


”Ei ole ikävä perinteisiä työkirjoja ja perinteistä opetusta”


TVT-mentorit Olli ja Jukka
Digikahvilassa esiteltiin perusopetuksen digipilottien toimintaa Lehtikankaan harjaantumisopetuksen luokkien työnä. Kahden vuoden kokemus ”oppikirjattomasta” toiminnasta on ollut erittäin hyvin onnistunut. Toiminta on edennyt koko ajan oppiminen ja opetussuunnitelman tavoitteet vahvasti edellä. Kaikki sovellukset ja laitteen käyttö on mietitty oppimisen näkökulmasta: miten tuetaan lapsen itseilmaisun, tekemisen ja ajattelun kehittymistä digitaalisin välinein. Luokkien käytössä ovat olleet iPadit, jokaisella oppilaalla henkilökohtainen laite.

Sovellukset ja OneNote-ympäristö tukevat opettajien kokemuksen mukaan vahvasti lapsen ilmaisua erinomaisesti vaikka lapselta puuttuisi kieli tai kyky itsensä ilmaisuun olisi rajoittunutta. Sähköiset oppimisympäristöt tukevat opetuksen ja opiskeltavan aineksen jäsentämistä lapselle selkeiksi ja hallittaviksi kokonaisuuksiksi. Kynät, kirjat ja muut välinet eivät ole sikinsokin oppilaan pulpetilla vaan jäsentyneenä lapsen omassa ympäristössä. Tämä on tukenut tehokkaasti lasten tarkkavaisuuden kehittymistä ja tarkkaavaisuuden säilymistä oppimistilanteessa. Sähköiset ympäristöt tekevät koulussa tehdyn lapselle ja vanhemmille näkyväksi. OneNote on oppilaan yksilöllisten tarpeiden mukaan muuttuva ja uudistuva ”oppikirja”, jonka sisältöihin voi palata aina uudelleen, muokata ja kehittää jo aiemmin tuotettua lapsen henkilökohtaista oppimateriaalia. Laite mahdollistaa tukea tarvitseville lapsille myös sujuvan integroitumisen yleiseen opetukseen: oppilaat pääsevät osallistumaan ja tekemään omalla tasollaan töitä muiden kanssa, osana yhteistä tavoitetta esimerkiksi projektitöissä.

Marjo totesi osuvasti, ettei ole ikävä perinteisiä oppikirjoja ja perinteistä opetusta, koska niin oppilaat kuin opettajat hyötyvät sähköisten oppimisympäristöjen ja välineiden käytöstä. Tietoa voidaan jakaa ja jalostaa tehokkaasti yhdessä. Kun opettajat tekevät yhdessä oppimateriaalia, kehittyy osaaminen ja myös ammatillisuus jatkuvasti. Monisteet ovat näillä luokilla jo täysin historiaa. Myös perheet ovat kokeneet opettajien mukaan laitteet mielekkääksi. Näiden pilottiluokkien toimintaan kahden vuoden ajalta voi tutustua blogista: www.ipadoppimisentukena.blogspot.com


keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Haave luo tavoitteen, tavoite luo tahtoa ja tahto halua ponnistella haaveen toteuttamiseksi - tässäpä koululle tavoitetta!

Tänään julkistettiin tuoreet PISA-tutkimuksen tulokset otsikolla "Suomalaisnuoret tyytyväisiä elämäänsä". On ilo lukea, että 45 prosenttia suomalaisnuorista on erittäin tyytyväisiä elämäänsä. Pojista yli puolet kokee olevansa erittäin tyytyväisiä elämäänsä ja tytöistä kolmannes. Vain kuusi prosenttia kokee olevansa erittäin tyytymätön elämäänsä. Toki jokainen tyytymättömyyden prosentti on aina liikaa. Hyvää tulosta tällä henkisen elämän alueella selittää ainakin osin yhteenkuuluvuuden tunne, joka on Suomessa tutkimukseen osallistuneiden maiden korkein. Samalla on hyvä havaita tulosten osalta esitetty signaali yhteenkuuluvuuden tunteen laskusta maassamme aiempiin vuosiin verrattuna.

Tekemistä kuitenkin riittää koulujen toimintakulttuurin kehittämisessä, sillä suomalaisten oppilaiden suoritusmotivaatio koulussa on edelleen vertailumaiden alhaisin. Motivaation ja PISA-kokeessa menestymisen välillä on yhteys: korkea motivaatio enteilee parempaa osaamista. Esimerkiksi luonnontieteissä ero eniten ja vähiten motivoituneen neljänneksen välillä oli 55 pistettä (566 ja 511 pistettä). Heikosta motivaatiosta huolimatta suomalaisnuoret ovat pärjänneet hyvin PISA-vertailussa, mutta voisimmeko pärjätä paremmin ja olla vieläkin onnellisempia, jos kokisimme korkeaa motivaatiota ja oppimisen iloa?

Voidaanko todeta, että suomalaiset pojat ovat laiskoja mutta onnellisia? Tytöt hitusen ahkerampia tai tunnollisempia mutta myös hitusen onnettomampia? Voidaanko todeta, että jos ei koe vastuuta, ei koe myöskään huolia? Lännen media julkaisi huhtikuun alussa suuren suomalaisen arvo- ja hyvekyselyn. Arvokyselyn perusteella suomalaiset arvioivat elämässään vähiten tärkeiksi hyveiksi kunnianhimon ja nöyryyden. Myös mielikuvitus ja luovuus arvioitiin vähemmän merkityksellisiksi. Arvoista hyvinvointi, onnellisuus ja oikeudenmukaisuus arvotettiin tärkeimmiksi. Minulle kyselyn tuloksessa yllätykselliseksi muodostui se, että meiltä suomalaisilta näyttäisi puuttuvan kunnianhimo, nöyryys sekä tahto luovuuteen elämässämme.

Olisiko nyt julkistetulla PISA-tuloksella yhtymäkohtia vallitseviin arvoihin? Jos julkaistua PISA-tulosta peilaa tähän arvo- ja hyvetutkimukseen, voi tehdä hataran johtopäätöksen, että pojilta puuttuu kunnianhimoa ja siten tahto menestyä elämässä. Kunnianhimottomuus näkyy siinä, että emme halua ponnistella ja nähdä vaivaa menestyksen eteen. Olisikin mielenkiintoista tietää, millaisia tulevaisuudenkuvia suomalaiset nuoret omaavat. Rakentuuko meidän nuorille peruskoulun aikana haaveita tulevaisuudesta, siitä mitä haluaisi olla isona? Sitran (2008) selvityksen mukaan vain 13 %:lla nuorista työ tai ammatti siintää mielessä, kun mietitään tulevaisuutta. Yleisesti nuorten suhtautuminen tulevaisuuteen on ollut myönteinen, mistä tämä PISA-tuloskin kertoo. Saila Sihvola (2010) toteaa gradussaan, että nuorten tulevaisuuskuvat ovat hyvin perinteisiä. Sihvola painottaakin, että nuorten tulevaisuuskuvien rakentumista tulisi tukea koulussa, jotta nuorille kehittyisi valmius kohdata muuttuva tulevaisuus sekä tahto ja taito toimia hyvän tulevaisuutensa eteen. Voisiko suomalaisten koululaisten motivaatiota tukea se, että jokaiselle nuorelle rakentuisi peruskoulun aikana selkeä haavekuva sille, mitä haluaa olla isona, mitä haluaa tulevaisuudeltaan? Mitä voisimme tehdä nykyistä paremmin sen eteen, että tukisimme koululaisten myönteisen ammatillisen tulevaisuuskuvan muodostumista, joka toimisi motivaattorina ja oppimista ja ponnistelua edistävän tahdon rakennusaineena ja koulutyön tukijana?